Kuusi vuotta sitten valmistui kylärakenneohjelma ja tuossa ajassa ei ole ehditty saamaan Ilolan muutamien tonttien kaavoitusta maaliin tai edes kunnolla aloitettua sitä. Ilolan asemakaavaan ei ainakaan tähän mennessä ole ollut intressiä tulevinakaan vuosina, vaikka päätös alakoulun säilymisestäkin on tammikuussa tehty. Kaupunkikehitys on kokonaisuus ja kaavoituksen tulee tukea olemassa olevien koulujen ja päiväkotien ympäristöjä. On resurssien tuhlausta, jos niillä alueilla, joissa on sivistyspalveluita ei mahdollisteta myös asumiseen lisääntymistä.
Monet kunnat markkinoivat väljempää asumista, mutta Porvoossa kaikki paukut oltaisiin laittamassa massiiviseen kerrostalorakentamiseen parin kilsan säteelle keskustasta. Onko siinä järkeä? Kerrostalo- ja pientaloasuminen eivät ole toisiaan korvaavia vaan toisiaan täydentäviä. Länsi-Haikkoo vetää puoleensa ja on rakentunut nopeasti, vaikka sieltäkin on lähes 7 kilometriä keskustaan. Kun etätyö lisääntyy myös tulevaisuudessa, vaikuttaa se elinympäristön valintoihin. Moni haluaa tilaa ympärilleen niin sisällä kuin ulkona.
Porvoolla on kaikki valtit käsissään. Olisiko syytä pikaisesti laajentaa Porvoon parin kilometrin kaupunkikehitysympyrää 10-15 kilometriin? Oltaisiin edelleen lähellä kaupungin keskustaa ja monipuolisia palveluita, mutta samalla mahdollisuudet ja vaihtoehdot moninkertaistuvat. Asuinpaikka on valinta, tarjotaan siihen Porvoossa ihailtavan paljon vaihtoehtoja.