Sisäilmaongelmista johtuneet oppilaiden ja opettajien sairastumiset sekä monien kymmenien miljoonien taloudelliset vahingot he kuittaavat vaalipelinä. Tiedoksi myös teille, että rakennusten kosteusvauriot tai homekasvu eivät ole syy, ne ovat seuraus. Ongelmien syyt on vihdoin saatu päivänvaloon.
Vuosi sitten kaupunginhallituksessa hyväksyttiin yksimielisesti esittämäni lisäys, että kiinteistöjen kunnossapitojärjestelmälle tulee tehdä ulkopuolinen auditointi. Lähes vuosi meni ennen kuin saimme auditoinnin tulokset. Kun edellisellä valtuustokaudella esimerkiksi taisteltiin sen puolesta, että ilmanvaihto pidetään päällä 24/7 tai puututtiin Keskuskoulun kapselointikorjaukseen, joka sittemmin toimitilajohdonkin silmissä osoittautui riittämättömäksi korjausmenetelmäksi. Mirja Suhosta tai Jussi Sairasta ei näkynyt meidän kanssa asiaa ajamassa.
Sisäilmaongelmiin ja kaupungissa vallinneisiin toimintatapoihin vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä. Itselläni on menossa toinen valtuustokausi ja uskon, että päättäjien enemmistö on nyt muutoksen takana. Enää ei voi jatkua terveyden pilaaminen ja veronmaksajien rahojen tuhlaaminen laiminlyömällä rakennusomaisuuden kunnossapitoa ja jättämällä havaittuja vaurioita korjaamatta. On aika suojella terveyttä ja veronmaksajien rahoja.
Outi Lankia
kaupunginhallituksen jäsen (kesk.)
FM, erikoistunut sisäilmahygieniaan
Porvoo