Porvoon sairaalan synnytystoiminta jatkuu tällä hetkellä päivystysasetuksen mukaisella poikkeusluvalla. Kuten tiedämme tuo poikkeuslupa on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka. Viime hallituskaudella säädetyn päivystysasetuksen poikkeusluvat oli tarkoitettu niin, että niiden päättyessä uudet sote-alueet olisivat olleet jo toiminnassa.
Erittäin tärkeä välietappi Porvoon sairaalan kannalta on se, että synnytysten poikkeuslupaa jatkettaisiin vuoteen 2019. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen siirtyy itsehallintoalueille 1.1.2019. Päivystysasetuksen mukaisten poikkeuslupien jatkaminen on poliittinen päätös. Nyt on vaikutettava eduskuntaan ja ministeriöön poikkeuslupien jatkamiseksi kunnes uudet itsehallintoalueet ovat toiminnassa, muuten synnytysosasto ajetaan alas poikkeusluvan päättyessä ensi vuoden lopussa. Outi Lankia kaupunginvaltuutettu (kesk.) Porvoo Pöytäkirjamerkintä kaupunginvaltuusto 28.10.2015
Asia 8. Porvoon kaupungin ja Askolan kunnan lastensuojelusuunnitelman 2014-2017 seurantaraportti 2015 Porvoon kaupunginvaltuusto päätti Porvoon ja Askolan lastensuojelusuunnitelmasta 13.10.2014 mm. lapsiperheiden osallistumisen parantamisesta ja lapsiperheiden vaikuttamiskanavan perustamisesta. Toimenpiteissä on lapsiperheneuvosto. Lapsiperheneuvoston perustamisesta on aiemmin tehty esimerkiksi Tapani Eskolan valtuustoaloite. Tiedoksi annetussa seurantaraportissa kerrotaan, että on viranhaltijat ovat päättäneet perustaa neuvolan asiakasraadin. Lapsiperheneuvosto tarkoittaa vammais- ja vanhusneuvostojen sekä nuorisovaltuuston kaltaista toimielintä, joka osallistaa lapsiperheitä eri toimialojen päätöksentekoon. Seuraavana viranhaltijan huhtikuussa antama vastaus kysymykseen, että miksi lapsiperheneuvoston perustaminen ei etene ”Kuten toteatte, Lastensuojelusuunnitelmassa on kirjattuna yhtenä tavoitteena lapsiperheiden vaikuttamiskanavan perustaminen. Tästä on käyty keskusteluja eri yhteyksissä ja osallisuusverkostossa tammikuussa totesimme, että erillinen neuvosto ei välttämättä ole paras mahdollinen tapa saada lapsiperheitä osallistumaan. ” Viranhaltijaorganisaation tulee toimia valtuuston päätöksen mukaisesti. |
Outi LankiaLehdissä julkaistuja mielipidekirjoituksia, puheita ja valtuustoaloitteita. Arkisto
December 2022
|